KAUNEUDEN SALAISUUS: Karita Tykkä ja ihon hyvinvointi

Lue myös juttusarjan ensimmäinen osa, jossa Karita Tykkä jakaa ajatuksia kauneudesta ja vinkkejä terveen itsetunnon ja sisäisen kauneuden rakentamiseen.

 

– En voi väittää, etteikö myös esteettinen kauneus olisi minulle tärkeää – olenhan ollut mallina suurimman osan elämästäni, Karita toteaa. -Pinnallinen kauneus ei ole minulle kuitenkaan väkisin muokattua, tai paksulla meikkikerroksella peitettyjä ihon virheitä. Fyysisessä kauneudessa iho on ehjä, terve ja puhdas. Ihmisen elinvoima ja terveys ovat kaunista ja ne vaikuttavat tietysti myös suoraan ihon kuntoon ja siihen, miltä ihmisen koko olemus näyttää.

Karita on käyttänyt Esse Probiotic Skincare -sarjaa puolen vuoden ajan ja on vakuuttunut sen tehosta.

– Tutustuin Esse-sarjaan sen perustajan, kemisti Trevor Steynin luennolla ja viehätyin valtavasti koko probioottisen ihonhoidon ideologiasta. Trevor teki minuun suuren vaikutuksen – hänen läsnäolonsa luennolla oli jotain muuta kuin bisnestä. Siinä oli intohimoa, oikeaa ja aitoa tekemistä, raaka-aineiden arvostusta: kaikki tukivat holistista näkemystä, joka oli minullekin kaikista tärkeintä.

Useimmat meistä yhdistävät probiootit eli hyvät mikrobit suoliston terveyden ylläpitämiseen, mutta myös ihon hyvinvointi on riippuvainen sen omasta mikrobikannasta. Probioottisessa ihonhoidossa ihoa ei katsota vain omana organisminaan, vaan ekosysteeminä, jossa iho toimii yhdessä sitä tukevien mikrobien kanssa. –Kehomme pyrkii koko ajan homeostaasiin, eli biologiseen balanssiin, jota voimme edesauttaa tai estää. Voimme itse tehdä niin paljon auttaaksemme ihoa ja kehoa voimaan hyvin ja tehdäksemme siitä kauniin. Siksi allekirjoitan Essen kokonaisvaltaisen hyvinvointifilosofian.

Essen tavoitteena on luoda iholle ympäristö, joka suosii hyödyllisten mikrobien eli probioottien kasvua, jotta ne voivat taistella erityisesti ikääntymismuutoksia aiheuttavia haitallisia mikrobilajeja vastaan.

Karitan vinkit hehkuvaan ihoon:

– Ihonhoidon pitää pääsääntöisesti olla helppoa, nopeaa ja vaivatonta, Karita naurahtaa. Ihon meidän suurin elimemme, ja sillä on tosi kova duuni pitää koko kroppa kasassa. Maan vetovoima ja ikä tekee tietysti  tehtävänsä vuosien varrella, mutta pystyn itse tukemaan, auttamaan ja vahvistamaan ihoa Essen tuotteiden avulla.

1. Tehokkaat tuotteet

– Valitsen ihonhoitotuotteeni tehokkuus edellä. 40-vuotias ihoni kaipaa nykyisin erilaista huolenpitoa, kuin nuorempana. Tutkitusti tehokas, luomu ja lempeä probioottinen ihonhoito sopii elämäntapoihini, koska en halua kuormittaa ihoani liikaa. Ihonhoidossa joskus vähemmän onkin enemmän.

2. Ihonhoitorutiinit

– Otan päivittäin aikaa itselleni ja kauneusrutiineilleni. Rakastan kaksoispudistusta – se on aivan timantti! Teen iltaisin iholleni Essen kaksoispuhdistuksen, jossa lempeä puhdistusmaito poistaa meikin ja minttuinen puhdistusgeeli parantaa ihon pinnan aineenvaihduntaa. Lisäksi hoidan ihoani probioottisella seerumilla, kosteusvoiteella ja korjaavalla kasvoöljyllä. Ihonhoitorituaalini aikana ihoni nauttii lempeästä hieronnasta. Se on myös oiva aika kiittää itseä päivän saavutuksista ja rauhoittaa mieli uneen.

3. Hoitolahoidot

– Rakastan toisen ihmisen kosketusta, se on terapeuttista, rentouttavaa ja rauhoittavaa. Siksi käyn säännöllisesti hoitolahoidoissa. Kosketuksen vaikutus on enemmän kuin pelkkä kasvohoito: kuka koskee, millainen tunne hänellä on käsissään. Jos tuntuu siltä, että hoitajan kanssa kemiat eivät kohtaa, niin vaihda kosmetologia reilusti. Luota omaan intuitioosi. Se tietää aina parhaiten. Koulutettu Esse-kosmetologi on ihonhoidon personal trainer, joka ymmärtää ihoni sen hetkiset hoitotarpeet ja osaa antaa yksilölliset kotihoito-ohjeet.

– Uin kesät talvet joka päivä meressä, ja iho kuivuu suolavedestä. Ajatus siitä, että vahvistan koko vartalon ihon mikrobibärriääriä Essen vartalolinjan voiteilla ja luon niillä suojakelmun koko vartalolle on ihan wau!

Lue lisää hyvinvoinnista Karitan blogista ”Rakkaudella, Karita

Kirjoittaja: Natural Goods Company

Natural Goods CompanyOlemme pieni yritys, jolla on suuri unelma. Ei ole yhdentekevää, mitä laitamme ihollemme. Ei geenimuuntelua, ei keinotekoisia ainesosia, ei eläinkokeita, vaan tuotteita, jotka ovat lempeitä sekä ihmisille että eläimille.

Uskomme puhtauteen, luonnollisuuteen ja ympäristöystävällisyyteen ja siksi suurin osa tuotteistamme ovat luomulaatuisia, vegaaneja sekä luonnonkosmetiikkasertifioituja. Kaikki tuotteemme valmistetaan puhtaista ja luonnollisista raaka-aineista - ne ovat täydellisiä sellaisenaan ilman synteettisiä ainesosia.

Luitko jo nämä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *